Puuttuva Palanen

Heräsin taas sunnuntaina vähän liian aikaisin ja tajusin pian, että mikä vähän minua mättää täällä olemisessa.

Olen koittanut miettiä, että miten saisin kaikki ajatukset maailman sekä omista murheista hetkeksi pois. Kyllä, käyn viikossa monta kertaa salilla vähän kääntymässä, mutta siitä en kyllä pääse kauhean taianomaisiin fiiliksiin. 

Olen kuunnellut lähes joka ilta suomalaista musiikkia, mutta välillä sekin jää todella kaukaiseksi. Mutta juuri äsken näin jotain kuvia yhdeltä keikalta ja se sai minut valaistumaan ikävästäni live-keikoille.

Minulle on ihan sama olenko yleisössä vai katsojan roolissa, mutta mikään ei vedä vertoja hyvälle klubi-keikalle. Se tunne kun vain saa laulaa ja tanssia kaikkien muiden kanssa, saa kyllä murheet haihtumaan ihan väkisin. En tiedä, mutta siinä on jotain koukuttavaa.

En ole koskaan ollut mihinkään ollut koukussa tai (riippuvainen), mutta hassulta kuin se kuulostaakin, minulla on suuri live-keikan puutos.

Täytyy vain sanoa, että olen välillä vähän kranttu tällaisissa asioissa, mutta suomen kieliset keikat iskee kovempaa kuin muut. 

Joo, ja olisihan se oikein avauduttavaa päästä itsekin laulamaan muualle, kuin pesuhuoneeseen pesukoneen pauhatessa.. 

Täytyy sanoa, että hihitän täällä kuinka hassulta tämän kirjoituksen teko tuntui. Mutta puutos kuin puutos. Taidan alkaa odottamaan kesää ja festareita xD

Inkeri

ps. Kuvassa pikku-Inkeri ensimmäisellä (ja varmaan viimeisell..) ukulele-keikalla xD

Puhu vaan

Viimeisillä viikoilla on tuntunut aika raskaalta elämä täällä Irlannissa työn tuomien pikku-muutosten ja täällä olemisen mielekkyyden kanssa. Kuitenkin on yksi tapa, millä kaikki helpottuu huomattavasti. 

Aluksi pari viikkoa kului väsymyksen vallassa ja nyt taas pari kipeytyneen jalan kanssa. Eikä oikein muutenkaan tämä työ enää maistunut. Ajattelin, kuinka kurjaa tämä täällä oleminen onkaan. Sisälleni kasautui niin suuri määrä murheita vain, siitä mistä minun pitäisi löytää ne onnen palaset. Tuntui, että tämä homma on niin nähty.

Mutta sitten kävi se, mitä minun pitäisi oppia tekemään useammin.

Pystyin puhumaan ääneen siitä, että kaikki ei ehkä tunnu niin mukavalta. Se helpotuksen määrä, kun ne yksikseen ajatellut murheet tulivat julki. Sain sanottua ehkä kyynelten säestämänä sen, mutta silti helpotuksen määrää ei voi kuvailla. Onneksi myös muiden ymmärrys tunteisiini olivat ymmärtäväisiä.

Itselleni suurin ongelma ääneen puhumisessa on se, että tunnollisuus muita kohtaan on niin suuri. Ajattelen mielummin, että en halua vaivata omilla murheilla muita olemalla hiljaa niistä. Ja sen myötä sisäinen paha olo vain kasvaa. Voin sanoa, että minulla on mennyt täällä liikaa aikaa siihen, että murehdin muka omaa saamattomuutta ja sitä, etten tykkää tehdä asioita. 

Siis ajatukseni syksyllä tänne tullessahan oli se, että joo minähän opin englannin kielen ihan yhtäkkiä, tutustun suureen määrään uusiin ihmisiin ja matkailen avoimin mielin. Mutta täytyy sanoa, että melkein viidestä kuukaudesta täällä olemisesta olen ainakin puolet ajasta laskenut viikkoja siihen, kun palaan kotiin. Olen kyllä tavannut joitakin uusia ihmisiä ja käyttänyt englantia, mutta liian vähäinen omasta mielestäni. Jotenkin haluaisin mieluummin tutustua enemmin paikallisiin ihmisiin, mutta se on au pairille kyllä todella haastavaa.

Mutta osan murheiden hartioilta poistumisen myötä, jotenkin tuntuu olo paljon elävämmältä. Ja tein täällä päätöksen, että palaan kotiin jo kesän alussa saapuessani pääsykokeisiin. En tiedä pystynkö muuttumaan yhtään rohkeammaksi kielen käytön tain sosiaalisten suhteiden kannalta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että pystyn nauttimaan tulevista kolmesta kuukaudesta täällä enemmin. Tiedossa on todella mukavia juttuja, joten haluan nauttia niistä mahdollisimman paljon.

Joten oikeasti ihmiset puhukaa, jos on mieli maassa. Kyllä ihmiset kuuntelee ja ymmärtää, vaikka se tuntuisi haastavalta. Joku sanoisi tässä vaiheessa tuon olevan klisee, mutta ei elämä ja puhuminen todellakaan ole kliseitä. Se ihmisten pitäisi ymmärtää, mikään ei ole kliseistä.

Inkeri 

ps. Hei, minulle saa laittaa postaus-ideoita, jos teillä on joitakin juttuja, joista haluaisitte minun kirjoittavan. Halauksia :)

ystävyys

Tänään on ystävänpäivä, joten ajattelin kirjoittaa ajatuksiani ystävyydestä omin näkemyksin.

Ystävyys. Sellainen asia, jota ilman elämä olisi todella ikävää. Silti välillä koen sen itselleni todella haastavaksi ja se tuottaa paineitakin, vaikkei ehkä saisi.

Minun täytyy myöntää, että minulla on rima aika korkealla siinä kenet luettelen ystäväkseni ja kenet en. Olen sellainen henkilö, joka yleisesti ottaen tulee toimeen kaikkien kanssa ja pyrin olemaan kaikkien kaveri, mutta erittäin läheisiä ystävyys-suhteita minulle ei ole kovin montaa. Pystyn keskittymään paremmin yhden henkilön kanssa vietettyyn aikaan kuin monen kaverin. Sen takia luulen, että "luettelen" enemmin ystäväkseni sellaisen kenen kanssa olen viettänyt aikaa enemmin kahdestaan kuin ryhmässä.

Olen ainoana lapsena ollut  aina aika itsenäinen ja kulkenut omia reittejäni. Joten sen takia välillä tuntuu helpommalta olla vain yksikseen, koska uusien tai vanhojen tuttujen näkeminen tuo paineita. 

 Välillä tulee ajatuksia, että entä jos ei ne halua nähdä tai onhan niillä niitä parempiakin.

En koe olevani kovin hyvä ystävä, koska en oikein halua puhua omista vaikeista asioista muille. Ja  minun on vaikea ottaa ystävien kannustusta vastaan, koska tunnen etten riittäisi siltikään. Mutta silloin kun jollaine tärkeällä ihmisellä menee huonosti, otan välillä vähän liikaa paineita ystäväni murheista. Otan niitä tietoisesti, vaikka toinen ei sitä tietäisikään. Pyrin pohtimaan, kuinka voisin tehdä jotain auttaen mahdollisimman paljon.

Mutta olen kuitenkin todella kiitollinen siitä, että elämääni on suotu niin paljon hienoja ihmisiä. Ystäviä, jotka halaavat joka kertaa niin lujaa, että välittämisen tuntee sydämessä asti. Ystäviä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneet kuulumisistasi viikkojen taukojen jälkeen. Ystäviä, joiden edessä voi itkeä, jos siltä tuntuu. Ystäviä, jotka kuuntelevat mielellään laulujasi tai tulevaisuuden suunnitelmiasi. Ystäviä, joiden kanssa löytyy sama sävel keskusteluihin joka kerta. Ja ystäviä, jotka varmasti ajattelevat juur nyti SINUA, vaikka et hänen kasvojaan näkisi tai sanoja kuulisi.

Halauksia kaikille ihanille ystävilleni sekä kaikille huikeille ihmisille tasapuolisesti.

Inkeri <3

aalto

Aaltoja. Pysähdyn vain hetkeksi. Aurinko pilvien takana, kun tuuli saa meren tanssimaan.

Liikkein voimakkain ranta peittyy tyrskyihin. Viileydessään kuitenkin niin koukuttavaa.

Horisontti sumuinen, vuoret haaleina kuvina takana sään sumuisen.

Simpukan rannalta löysin. Nyt sen sisältä yritän rauhoittavan kohinan löytää.

Kuvat ovat viime viikonlopulta, kun sunnuntaina kävin North Bull Island- nimisellä ranta- ja golfalueella Dublinin pohjois-puolella. Oli taas tarve päästä hengittämään raikasta meri-ilmaa, kovasta tuulesta huolimatta.

Inkeri

Mielentilaa

Voin näin aluksi pyytää anteeksi blogi-hiljaisuuttani, mutta minulle ei ole ollut oikein mitään järkevää kirjoitettavaa. En ole tehnyt mitään salilla käymistä kummempaa.

Olen ollut todella väsynyt nyt pari viikkoa, eikä oikein mikään ole kiinnostunut ihan täysillä. Jotenkin olen kuitenkin saanut kannustettua itseni yhdelle paikallisella salille juoksemaan juoksumatolle sekä leikkimään salilaitetteilla.. 

Vaikka väsymystä on ollut, kaikki on muuten hyvin. Tällä viikolla olen tehnyt niin hyviä kasvisruokakokeluita papupihveistä bataattiporkkanalettuihin (joista myös yksi lapsistakin todella piti!)

Täällä krookukset ja narsissit pikkuhiljaa ovat alkaneet putkahtelemaan maan pinnalle. Oi, että odotan kunnon kevään alkamista. Tällä viikolla olen luukuttanut Timo Lassyn ja Anna Puun "Mielentilaa"-kappaletta, joka on todella saanut odottamaan kevättä.

Mutta ei minulla tämän kummempaa. Toivottavasti siellä ruutujen toisella puolella on kaikki hyvin.xx

Inkeri