Kauneus Sekoittaa Mun Pään - Giant´s Causeway ja muita Pohjois-Irlannin kohteita

Launtaina suuntasin Dublinista valmispäivämatkalle Pohjois-Irlantiin. Olin jo pitkään odottanut hyvää lauantaita sään suhteen lähteä pohjoiseen reissailemaan. Piti kyllä herätä todella aikaisin, mutta kyllä oli sen arvoista. Oli kyllä siistiä lähteä tallaamaan bussipysäkille, kun aurinko vasta nousi yöpuultaan. 

Bussissa piti istuskella monta tuntia ennen kuin matkan ensimmäinen kohde tuli vastaan, mutta onneksi tourin bussikuskilla riitti kerrottavaa jo Dublinin kaduilta asti. 

Ensimmäinen pysähdyskohteemme oli Game of Thrones-faneille tuttu tiepätkä The Dark Hedges, jonka pientareilla kasvavat puut muodostavat tunnelimaisen puukujan.

 Matkan varrella pohjoiseen näkyi tuttuun irlantilaiseen tapaan paljon lampaita, lehmiä sekä hevosia. Ja voi kun sydämeni suli nähdessäni ne pikkuiset karitsat, joita kyllä oli paljon.

Pohjois-rannikolle päästyttyä siellä suuntasimme Carrick-A-Reden köysisillan tuntumaan. Halukkaat saivat kävellä sillalle maksua vastaan kiireisellä aikataululla, mutta itse jäin vain fiilistelemään merta upean aurinkoisessa säässä. Sää oli myös niin selkeä, että pystyin näkemään horisontissa Skotlannin ääriviivoja.

Matkan pääkohde Giant´s Causeway oli kyllä Unescon maailmanperintökohteena paikkansa ansainnut. Basalttipylväistä muodostuva kalliomuodestelma sai alkunsa tulivuoren purkauksen, laavan ja jäähtymisen myötä.

Kyllä huomasi, että paikka on Pohjois-Irlannin suosituimpia turistikohteita. Mutta kyllä sen uskomattomat muodot olivat hienoa nähdä, muiden turistejen kanssa. Paikan upeus sai kyllä monta kertaa haukkomaan henkeä,

Kivimuodostelmien jälkeen kävimme vielä nopeasti katsomassa Dunlucen linnan ja sitten suuntasimme pikavisiitille Belfastiin.

Itse Belfastin jo ennen nähneenä, oli minulla vain yksi pieni toive. Halusin käydä ostamassa itselleni ruokaa Slim´s Healthy Kitchenistä (Unit Ch2/Ch4 Victoria Square, Belfast), josta saa terveellistä sekä kunnonraaka-aineista tehtyä pikaruokaa. Paikan löysin jo viime kerralla ja voin suositella sitä suurella sydämellä.

Täytyy sanoa, että oli kyllä huikea reissu sen pituudesta huolimatta. Osittain pitkää matkaa mukavoitti epä-Inkerimäinen tuntemattomaan tutustuminen. Päivä oli varmaan englannin puhumisen kannalta opettavaisin koko Irlanti-aikanani ja oli ihana huomata, että oma hieman takelteleva kielenkäyttöni riitti toiselle.

Sää oli pääosin aurinkoinen tai puolipilvinen, vaikka välillä tuuli olikin hieman kova.

Mutta kyllä maailma on upea paikka!

Inkeri

ps. Pyydän anteeksi hieman huonotekstistä kirjoitusta, mutta olen potenut vatsatautia, joka kuitenkin alkaa olla jo voiton puolella.

Elämälle Kiitos

Eilen tuli täytettyä vuosia. En koe vuosien lukumäärällä olevan mitään merkitystä, mutta silti pidän syntymäpäivän juhlimesta, vaikka en sitä haluakkaan pahemmin hehkuttaa. Onhan se käsittämätöntä, että useimmille meistä annetaan mahdollisuus elää monia vuosia, joten miksi pitäisi jättää juhlimatta tai muistamatta. Itse en paljoa kaipaa, mutta kyllä jotain tavallisesta poikkeavaa pitää syntymäpäivässä olla.

Menneen vuoden aikana olen oppinut erittäin paljon itsestäni ja minulle tärkeistä asioista. On ollut välillä todella vaikeita aikoja, mutta jälkikäteen ajateltuna ne eivät ole olleet mitään verrattuna joihinkin, joilla ei ole mahdollisuutta elää näin vapaasti. Se kun on tottunut saamaan asioita liukuhihnatyyliin, pienistä pysähdyksistäkin tekee niistä niiden kokoa suurempia murheita.

Mutta pienistä murheista huolimatta olen kyllä elänyt viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Tehnyt asioita joista unelmoin, nähnyt maailmaa, tuntenut olevansa merkityksellinen ainakin joissakin asioissa, löytänyt tärkeimpien asioiden merkityksen täällä Irlannissa ollessa. Olen todella oppinut välillä katsomaan asioita sellaisesta perspektiivistä, joista muut edes osaisi ehkä katsoa. Olen päässyt syvemmälle, eikä elämä ole ollut pelkkää pinnallista höttöä. Jotenkin olen löytänyt joidenkin asioiden kohtaamiseen sen lapsenomaisen innon.

Eilinen juhlapäiväni oli kaunis. Sain aamupalaksi syntymäpäiväkakkua, joka oli kerrankin jonkun muun tekemä kuin itseni. Ihmisten muistamiset saivat hymyn huulille ja ilmeeni ei hyytynyt keskustassakaan kävellessäni lempipaikkoihini, vaikka välillä vatsa olikin hieman kai sekaisin. Kirkon kellot soivat aivan itselleni ennenkuulemattomaan tapaan sekä keskustan kukkaset olivat eilen ehkä upeimmillaan. Hankin myös itselleni syntymäpäiväkukkasiksi neilikoita, jotka ovat yhtiä lempikukkiani.

Siis ihanille ja elämälle kiitos!

Inkeri

Hymyilyttää

Viime viikko oli pitkä, mutta nautin sen mukavista askareista. Tein varmaan yli kymmenen ylityötuntia auttaessani järjestämään host-perheessäni syntymäpäiväjuhlia, joiden kotona leivotut tarjoilut olivat pääosin minun tekemiäni. Nukuin myös aivan liian vähän, mutta jotenkin siitä huolimatta oloni oli koko viikon tosi kupliva. Myös parit itkut ja puklitkin sain viikolla päälleni, mutta sehän kuuluu vain asiaan.

Itselleni viime viikko silti oli todella positiivinen sen pituudesta huolimatta. Kerrankin todella tuntui, että oli hyödyksi jossain. Leipomishetket olivat ihanan rentouttavia, vaikka vähän kiirekin oli. Itse juhlissa sain paljon kehuja leipomuksistani, joihin tällaisella tavanomaisella suomalaisella meni luu kurkkuun, kun olisi pitänyt small talkia puhua. Kehut kuitenkin tuntuivat hyvältä ja illalla juhlien jälkeen poskissa tuntuivat hymy ja jaloissa koko päivän seisomiset. Silti hymyilemistä en voinut lopettaa.

Viikkoon mahtui myös monet kuvaushetket host-perheen kanssa. Kävimme yhtenä päivänä Farmleigh-puistoalueella, missä postauksen kuvat ovat otettu. Siellä oli ihanan rauhallinen tunnelma ja kukat säteilivät värikkyydessään.

Nyt, maanataina univelat kyllä vähän painavat, mutta onneksi tänään on vain pari tuntia töitä. Silti voin hyvillä mielillä muistella ahkeraa viime viikkoa!

Ja loppuun vielä kuvaa koristelemastani syntymäpäiväkakusta, jossa esiintyy Pipsa Possu (täällä paremmin Peppana tunnettu). Koristeluihin meni kolmisen tuntia, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Inkeri

Pelko ja Rakkaus

Musiikki... se asia, joka on pelastanut monta päivääni. Tänään kuitenkin haluan avautua päiväkirjaani kirjoittamasta tekstistä, kuinka yksinäinen joskus musiikin kanssa olenkaan.

Minähän aina olen ollut melkein kaikessa mahdollisessa itsenäinen tallaaja, ja musiikki ei tee siinä periaatteessa poikkeusta, mikä on pitkälti ajateltuna vähän surullista.

Minulla on vuosien aikana ollut monia erityylisiä, taitavia sekä hyviä opettajia, mutta jotain tietämätöntä olen aina jäänyt kaipaamaan. Ei, en sano, etten olisi oppinut mitään tai pitänyt heistä tai opetuksesta. Jotenkin minulla oli aina todella yksinäinen olo tunneilla. Kyllä, minua välillä pelotti mennä soittotunneille, koska koin olevani epäonnistuja, jos en oppinutkaan jotain tai ei vain kiinnostunut harjoitella. Jotenkin en tuntenut tunneilla oloani sopivaksi. Joo tiedän, että musiikkia pitää treenata ja treenata, mutta ei rakastamansa asian pitäisi tuottaa niin paljoa yksinäisyyttä ja pelkoa. Osittain kyllä luulen sen johtuneen paljolti siitä, että sisälläni oli pieni kapinan henki liian samanlaisena muiden kanssa olemiseen.

Vaikka olen soittanut, harjoitellut sekä esiintynyt huikeiden musiikki-ihmisten kanssa vuosien aikana (etenkin lukioaikoina), en ole koskaan tuntenut riittäväni harjoitellessani todella taitavien soittajien kanssa. Olen kyllä harjoitellut parin soittajakaverin kanssa, joiden läsnäollessa pystyin treenaamaan melko vapautuneesti aina välillä.

Mutta aina harjoitukset ovet olleet itselleni pelottavampia tilanteita kuin esiintymiset. Esiintyessä olen vapautuneempi kuin koskaan. Silloin elän täysillä säteillen.

Minua kyllä harmittaa suuresti se, että tyydyn yksin tekemään musiikkia, koska se antaisi enemmän yhteisöllisesti. En halua pahemmin "mainostaa" itseäni musiikillisesti, koska omaan sellaisen luulon, että muut haluavat vain parhaat ja taitavimmat muusikot. Ei sitä vähän rytmitajuisesti kehnoa tai englannin liian suomalaisittain lausuvaa.

Haluan silti uskoa, että ehkä joku kaunis päivä kohtaan sen tai ne ihmiset, joiden kanssa musiikin tekeminen ja harjoitteleminen yhdessä tuntuu yhtä kotoisalta ja turvaisalta kuin esiintyminen.

Minun inspiraatio musiikillisesti ylipäätäänsä oli lähes puoli vuotta kadoksissa omaa musiikkia kohtaan täällä Irlannissa. Nyt viimeisimpinä viikkoina olen löytänyt taas sen kirjoitustyylin, johon luotin Suomessa. En malta odottaa, että pääsen kotiin soittamaan omilla soittimilla. Minulla on kyllä sinäänsä ikävä viime kevättä ja kesää. Silloin musiikki oli kaikki ja luovuuden vallassa syntyi paljon. Toivottavasti myös tulevassa

Inkeri

Jotain niin Oikeaa

Olen aina pitänyt kaikista vuoden ajoista, mutta sisälläni tällä keväänlapsella sydämessä on ehkä suurin kolo keväällä.

Dublin oli ihana lämpöisen syksyn vuoksi, mutta nyt keväällä olen huomannut paljon enemmän ihastuttavia asiota täällä kuin muina vuoden aikoina. Syinä tietysti erityisesti ovat auringonpaiste ja tulevassa olevat kivat suunnitelmat. Mutta myös pienistä ja ihastuttavista asioista olen löytänyt paljon iloa.

Tänään vietin tuttuun tapaan lauantaina Dublinin keskustan kaduilla. Vaikka tänään oli jotenkin erikoisen kylmä aamu sekä päivä, aurinko jaksoi loistaa niin kauniisti. Auringonpaiste sai Liffey-joenkin timattejen lailla kimaltelemaan.

Syömään piti melkein heti päästä kaupunkiin päästyttyä, mutta tässä vastaa tuli pieni tuttua tutumpi mutta. Yleensä lauantaisin suuntaan keskustaan ainakin tuntia aikaisemmalla bussilla kuin tänään. Silti minun piti tajuta myöhempää ajankohtaa ajatellen olevani vähän aikaisessa kello kahdentoista aikaan alkavaan lounasaikaan. No onneksi päätin kävellä kohti Antoinette's Bakery kahvilaa/leipompa (6 Kevin Street Lower, Dublin 8), jonka kaikki kakut sekä keksit ovat gluteenittomia. Ennen Bakerylle pääsyä huomasin monta korttelia aikaisemmin Stephen Street Upperilla (muistaakseni) söpön vintagetyylisen liikkeen, jossa olin jo monta kertaa aiemmin halunnut käydä. Oli mielestäni kyllä yksi sympaattisimmista vintageliikkeistä Dublinissa. Ja sieltä löysin kevään/kesän juhliin pitkään etsimäni suloisen tyllihameen. Myös putiikin pitäjän kanssa vaihdettu pieni juttutuokio kehuineen, toi hymyn välittömästi huulille.

Mutta siis Bakerylle päästyäni tajusin sen vieressä olevan meksikolaistyylinen Boojum, josta sai valita tortilloista salaatteihin täytteineen, mielestäni todella edulliseen hintaan. Paikka oli todella kiva ja ruoka oli oikein maistuvaa (myös keskustan Jervis ostoskeskusta lähellä on samalainen ravintola). Mieleeni paikasta tuli Vantaan Jumbossa oleva Ahorita ravintola, jossa kävin, kun palasin jouluksi käymään Suomessa. Mutta niin se Bakery. Siellä oli kyllä taas tarjontaa niin paljon, että hetken jouduin pohtimaan. Täytyy kyllä sanoa, että kyseisessä paikassa on ihanan ystävällinen asiakaspalvelu, kun sain kehun "you look good". Tänään myös musiikkivalinta ostohetkellä oli Norah Jonesin säestämänä kohdillaan.

Vierailin tänään myös kahdessa museossa, joissa en ollut aikaisemmin käynyt. Ensimmäinen museoista, Science Gallery sijaitsi Trinity Collegen pääovilta katsottuna sen toisessa päässä. Siellä näytteillä oli kasviin ja ruokien valmistukseen liittyviä asioita. Mielestäni todella modernin siisti paikka. 

Toinen museo oli Dublin Castlen vieressä sijaitseva Chester Beatty Library, jossa näytteillä oli eri kulttuureiden ja maiden kirjoitustyyleihin liittyviä kirjasia sekä näytteitä. Itse kuitenkin itseäni kiinnosti enemmin Libraryn vieressä oleva Dubhlinn Garden-puisto. Ja tämä tyttö taas vaihteeksi löysi ihanasti kukkivan koristekukkaspuun, joten kamera täyttyi taas vaihteeksi kukkakuvilla (kyseiset kuvat ovat kyseisestä puistosta). Mutta minulle kevät erityisesti merkitsee luonnon sekä kasvejen kukkaan puhkeamista ja niiden kauneudesta olen löytänyt täällä paljon riemua. Myös kävin kahdilla markkinatyylisissä myyjäisissä, jotka oli järjestetty pubeissa. Tunnelma oli kyllä siisti, vaikkei mitään sinäänsä löytynytkään.

Muuten päivä meni kävellessä kaduilla ja kaupoissa. En vain tiedä, miten voikaan tuntua näin hyvältä huonosti nukutun viikon jälkeen. Maailmassa on kyllä niin paljon kauniita asiota, joita monetkaan ei pakolla tajua. Itselleni ne voivat olla, vaikka suloiset sisustusvalot tai mielestäni kivasti pukeutuneet ihmiset. En voi tajuta, miksi me ei voida hymyillä enemmän, kun meillä on käsissä näin hienoja juttuja. 

Inkeri

Kauniita kuvia - Lontoon reissun huippuhetket kuvauksellisesti

Tässä on lempiotoksiani huikealta Lontoon matkaltani noin kolmen viikon takaa (voi, että kyllä aika lentää). Lempikuvani sekä hetki on tämä viimeinen. Nainen lauloi laskevalle auringolle upealla äänellä "you are so beautiful". Tulen kyllä muistamaan nuo hetket pitkään, koska ne todella saivat hymyn huulilleni.

Inkeri