Miksi näin?

Tästä on varmasti monet kirjoittanut samoin fiiliksin ja sanoin, mutta haluan silti itsekkin.

Aamulla herätessäni aloin tuttuun tapaan selailemaan sosiaalista mediaa. Näin paljon Eiffel-tornin ja peace-merkin yhdistelmiä. En tiennyt siinä vaiheessa tapahtunutta, mutta tiesin heti käyneen jotain todella vakavaa sekä surullista.

Lukiessani ensimmäisiä uutisia Pariisin terrori-iskuista tunsin sisälläni niin suurta tiedottomuutta sekä surullista ymmärtämättömyyttä. Miten joillakin on muka mahdollista tehdä niin kauheita tekoja? Sisälläni tunsin vihaa kohtaan sitä kaikkea pahaa, mikä saa ihmiset tekemään niin itsekkäitä sekä ajattelemattomia tekoja.

Pariisissa käyneenä jotenkin kyseiset tapahtumat tuntuvat niin lähellä olevilta. Mutta surullisinta tässä kuitenkin on se, että tällaista tapahtuu niin paljon muutenkin. Miksei me laiteta suruvalitteluita, kun esimerkiksi Lähi-Idässä tapahtuu kauheita asiota? Miksi niistä on tullut arkipäivää, joka ei merkitse mitään? Tässä maailmassa ei voi ennustaa mitään, koska joskus se pelätyin asia saattaa tulla omalle kohdalle. Tällaisten tapahtumien takia, ei pakolla uskalla pelon takia tehdä kaikkea, mitä turvallisessa maailmassa voisi.

Tuntuu niin surulliselta, että tässä meidän maailmassa on niin paljon pahaa. Mikä antaa sille syyn, että pitää tappaa muita läheisiä tai tuntemattomia, jos itsellä on niin paha olo? Se on sairasta. Tiedän, että tähän maailmaan, jossa elämme, on varmaan mahdotonta saada täydellistä rauhaa. Silti pohdin, miten me saataisiin yhdistettyä kaikki kansat yhtenäiseksi kansaksi? Pyrittäisiin ymmärtämään toisia hyvän tahtoisesti toisten erilaisuutta, kansalaisuutta, uskontoa, kiinnostuksen kohteita kunniottamalla. 

Liian kauhea aihe käsiteltäväksi järkevällä tekstillä. Haluan toivoa Pariisiin sekä kaikkialle maailmaan toivoa ja rauhaa koko sydämmestäni, joissa joudutaan tällä hetkellä elämään surun, pelon ja tiedottomuuden varjossa. #prayforworld

Inkeri