Minulla ei ole tapahtunut viime aikoina mitään kovin erikoista. Välillä tuntuu, että haluaisin kotiin Suomeen näkemään sen marraskuisen alastoman pimeyden. Kuitenkin kommunikoidessa muiden kanssa täällä ja viestintävälineillä, kaikki tuntuu olevan hyvin. Niin kuin onkin.
En tiedä, miksi välillä on nauttia tästä hienosta mahdollisuudesta, joka minulle on annettu. Pyrin todella ajattelemaan positiivisesti ja päivän hyviä tapahtumia, mutta jotenkin liian usein jokin kääntää hetkessä elämisen kaipuuseen. Jotenkin liian usein mikään ei tunnu miltään ja odotan tulevaa Kaipaan välillä niin paljon asioita Suomesta, että olisin melkein valmis palaamaan saman tien. Toisinaan nautin siitä, että voin mennä lähikahvilaan täällä vapaa-aikana lukemaan, jota en harrastanut Suomessa (kannattaa muuten mennä yksikseen kahvilaan tekemään jotain. Se rauhoittaa kummasti).
Kävin viime perjantaina katsomassa elokuvan Brooklyn. Elokuva kertoo irlantilaisesta tytöstä, joka muuttaa 50-luvun alussa USA:an Brooklyniin etsimään omaa polkua elämälleen.
Jotenkin pystyin samaistumaan elokuvan päähenkilön tilanteeseen. Se oli samankaltainen kuin minun tuloni tänne Irlantiin. Uusi maa, uudet ihmiset ja ihan uusi elämä.
Elokuva ei juonellisesti ollut kovin yllättävä, mutta silti se sai minut nauramaan sekä liikuttumaan. Kuvauksellisesti, lavasteellisesti sekä puvustuksesta pidin paljon. Erityisesti pääosaa näyttelevä nuori, luonnonkaunis Saoirse Ronan oli täydellinen valinta kyseiseen rooliin.
Täytyy myötää, että lasken päiviä joulukuuhun. Silloin pääsen hetkeksi aikaa käymään kotona. Mutta nyt pyrin nauttimaan olostani täällä.
Ja minulle saa lähettää viestejä. Vastaisin niihin ilomielin :)
Inkeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti