Musiikki on Voimaa

Tässä postuksessa en pahemmin kirjoita Irlannista mitään, mutta kannattaa lukea, jos edes vähän kiinnostaa tällaisen minunlaisen laulelijan omat musiikilliset ajatukset tältä 2015 vuoden pohjalta.

Minulle vuosi 2015 on ollut musiikin vuosi. Olen tehnyt ja kokenut monenlaisia musiikkijuttuja näiden kuukausien aikana.

Minullahan oli pitkään unelmissani haave, että pääsisin jollekin konservatoriolle opiskelemaan musiikkia, mutta se haave romuttui teoreettisiin oppeihin. Ei siinä, että en koskaan oppisi niitä, mutta teoriassa en koe olevan järkevää käyttää aikaa sellaiseen, jonka käyttötarkoitusta en kunnolla tiedä. Okei, kyllä minä olen joidenkin helppojen teoriajuttujen kautta tajunnutkin jotain, mutta kaikki ne yhteenlaskettuna ovat minulle liian monimutkainen yhtälö. Niin ja olinhan myös hieman laiska treenaamaan teknillisesti.

Ja niin voihan sitä musiikkia tehdä ihan fiiliksellä sekä päästä esiintymään, jos on hyvä porukka, biisejä sekä tahtoa.

Ainahan musiikillisesti tuntuu olevan parannettavan varaa, mutta ainakin itseni kohdalla luottamalla itseensä pääsee aika hirmuisen pitkälle. Esimerkiksi tiedän, etten aina ole parhaimmillani jossain biisissä laulullisesti, mutta pyrin poistamaan sen esiintyessäni olemalla täysillä mukava siinä touhussa, mitä teen. Ja oman kykyni musiikillisesta heittäytymisestä esiintyessä olen saanut todella paljon positiivista palautetta.
Itselläni on vain välillä liian suuri kynnys pyytää muita soittelemaan kanssani, vaikka suurin osa tuntemistani soitto- sekä laulutaitoisita henkilöistä ovat yleensä todella avoimella mielellä tulossa kaikenlaisiin musiikkijuttuihin.

Tajusin myös alkuvuodesta Pimeys-bändi kautta, että hei suomalainen musiikki ei ole oikeastaan yhtään hassumpaa. Löysin ja olen löytänyt vuoden aikana ihan hirmuisesti uusia kotimaisia huippubändejä sekä -muusikoita. Mitä enemmin olen kuunnellut suomalaista musiikkia, olen tajunnut kuinka kaunis sekä tärkeä Suomen kieli itselleni musiikin kautta onkaan. Tuntuu myös siltä, että olisin kuunnellut vain koko vuoden ajan suomenkielistä musiikkia. Harmillista kyllä, myös täällä Irlannnissa.

Olen myös käynyt vuoden aikana ennätyksellisen monella live-keikalla. Mielestäni mikään ei voita sellaisia live-esityksiä, kun vähän liikaa ihmisiä on ahtautunut pienen lavan eteen hoilaamaan kaikkia biisejä yhdessä lavalla olevan bändin kanssa. Se tuntuu niin yhdistävältä, niin kuin kuuluisi johonkin suurempaankin yhteisöön. Itse myös kuuntelen aika paljon ehkä massasta poikkeavaa musiikkia, joten keikoille joille suuntaan, on aina yleensä "tilaa liialta fanimanialta". Vuoden parhaimmat keikat joilla kävin, olivat juhannuksena Tampeereen Valtteri-felstivaaleilla esiintyneiden hullun enegisien Tiisun sekä (OHO ulkomainen esiintyjä) New Yorkin metrotunneleista lähtöisen Too Many Zooz:in keikat. Ja tietysti Pimeyskin pitää mainita, niin viimeisen keikka ennen Irlantiin tuloa Lahdessa. Siellä oli niin kotoisa sekä yhteisöllinen olo, jonka syynä paljolti varmaan oli se, että puolet bändin jäsenistä ovat kotoisin Lahdesta.

Mielestäni on myös ollut todella ihanaa, kun keikan jälkeen on vain voinut mennä juttelemaan muusikoille ihan rennosti. Kannattaa pienempiä tai vähän suositumpienkin artistien keikoilla käydä jututtamassa muusikkoja. Ei ne pure tai sitten minulla on vain käynyt hyvä tuuri..

Musiikillisesti ehkä merkittävintä, mitä tänä vuonna on tapahtunut kohdallani on se, että olen uskaltanut esittää sekä jakaa omia kappaleitani. Eihän ne ehkä laadultaan ole kummoisia tällaisen kitaraa vain rämpyttelevän tai pianoa pimputtelevan kätösin. Jotenkin se on ollut kuitenkin vain niin ihana huomata, että kyllä minunkin sisällä asuu sellainen pieni lauluntekijä. Ja se, että edes yrittää tehdä jotain oman mielensä parantamiseksi, on kyllä antoisaa. Ja no tietysti onhan se mieletöntä, jos joku muukin pitää aikaansaannoksista, niikuin yleensäkin.

Mutta eihän se aina todellakaan  ole helppoa kirjoitella lyriikoita tai sävellellä melodioita. Se on vain niin outoa, kun joskus kappale syntyy kättä vähän heilauttaen ja toisinaan ei kannata edes yrittää. Mutta se mikä saa minut tekemään biisejä on varmaan liian yksinkertainen. On vain niin paljon asioita, jotka ovat helpompi laulaa kuin sanoa. Vaikka Youtubeen lataamani kappaleet ovat onnentäyteisiä sekä unelmoivia, on minulla niitä suomalaista melankoliaakin sisältäviäkin tekstejä. Ja onhan musiikin ylipäätänsä onnistuessaan todella voimauttavaa.

Mutta mitä haluaisinkaan musiikillisesti tulevaisuudelta? 

No aika paljon.. Vaikka tällä hetkellä täällä Irlannissa en saa pidettyä omaa musiikillista osaamista ihan parhaana mahdollisena, pyrin aina mahdollisuuden tullen laulelemaan ja soittelemaan. Kun palaan takaisin Suomeen, toivon pääseväni jossain vaiheessa laulu- sekä soittotunneille jonnekin. Haluan edelleen jatkaa omien kappaleiden tekemistä sekä myös muiden kanssa tehtävä yhteistyö kiinnostaisi. Unelmoin myös siitä, että voisin perustaa(vink vink-vaan) bändin, jonka kanssa voisi tehdä omaa musiikkia. Tai ylipäätään saisin soitella mukavan porukan kanssa, nauttien siitä, mikä on meille kaikille lähellä sydäntä. Haluaisin myös tutustua enemmin musiikkialan osaajiin ja heidän tarinoihinsa musiikkinsa takana. Niin ja kyllä minä vielä salaa unelmoin sellaisesta musiikillisesta koulusta, johon voisin mennä kehittymään musiikillisesti välittämättä täydellisestä teoriaosaamisesta. Sellaisesta paikasta, jossa voisi olla oma luova itsensä juuri niillä taidoilla, jotka omaan.

Toivon todella, että musiikki kulkisi aina vierelläni tilanteissa kuin tilanteissakin.

Huh! Tulipa kirjoitettua massapostaus. Pisteet niille, jotka jaksoivat kahlata ajatuksenvirtani lävitse.

Inkeri