Viimeisten kahden vuoden aikana olen itsenäistynyt todella paljon matkailemisessa. Pari vuotta sitten ylioppilaskirjoitusten jälkeen uskaltauduin lähtemään aivojen nollausreissulle Kööpenhaminaan. Viime keväänä ennen pääsykoerutistusta suuntasin jo ennestään tuttuun ja ihanaan Lontooseen.
Muutenkin viime vuonna tuli matkailtua Suomessakin muun muassa pääsykokeissa sekä keikoilla eri kaupungeissa ihan yksikseen ennen tänne Irlantiin tuloa. Ja vaikka joku saattaisi ajatella, että eihän au pairin elämä ole sinäänsä itsenäinen matka, niin olen sitä mieltä, että kyllä se omana päätöksenä on ollut. Tästä yksin matkailusta innostuneena ajattelinkin kirjoitaa siitä nyt pidemmin.
Olen aina ollut aika itsenäinen tallaaja ja varsinkin nyt "vanhemmalla" iällä, kun on tajunnut selviävänsä vähän huonommallakin englannilla sekä ilman muita matkaamisessa, siitä on todella löytynyt sitä jotain. Ja joku saattaa sanoa yksin matkaamisen olevan jotenkin outoa tai ettei ole ketään kenen kanssa jakaa ne hienot hetket. Outoa se ei ole, mutta onhan se aina välillä huikeaa kokea muidenkin kanssa maailman upeita paikkoja. Minulla kuitenkaan ei ole ollut vielä hirmuisesti mahdollisuuksia matkata muiden kanssa muiden elämäntilanteiden takia, joten olen haastanut itseni lähtemään yksikseen.
Olen ollut pienestä pitäen hoputtamassa ja kysymässä, että olinpaikan tarkkaa tietoa. Yksin matkatessa siitä ei ole ollut ongelmaa. On voinut lähteä aikaisemmalla bussilla, jos pelko lennolta myöhästymiseen tulisi. Vielä vuosi sitten tarkistin vähän liian monta kertaa passin ja matka-asiakirjojen mukana olemisen, mutta täällä Irlannissa se on helpottunut. Olen muutenkin vähän rentoutunut matkalle lähtemisessä. Mutta kyllä silti pitää olla tarpeeksi ajoissa lentokentällä tai millä sitten matkaakin.
Sitten matkakohteeseen. Onhan siinä se ihana vapaus, kun saa suunnitella oman mielensä mukaan päivän ohjelman. Voi vain fiilistellä tai sitten tehdä aktiivisempaa toimintaa. Kun suurin ongelma on matkalla se, ettei löydä tarpeeksi kivaa ruokapaikkaa, on matkailu suhteellisen helppoa. Jotenkin uusista paikoista saa ihan eri tavalla irti välillä, kun matkaa vain itsekseen. Itse olen huomannut, että osaan aika hyvin ajautua välillä esimerkiksi ruuhkaisimmilta kaduilta tyhjille kaduille, joilta löytää aivan uuden kulman. Ja tuopahan yksin matkaaminen omanlaista jännitystäkin, vaikkei kaikkein korkemmilta kielekkeiltä kurkistelisikaan.
Itsekseen matkatessani olen oppinut paljon siitä, kuinka pienikin maiseman muutos tekee terää. Täällä Irlannissa en ole vielä yksin matkustanut Dublinia ja Dublinin lähellä olevia rantapaikkoja pidemmälle. Mutta sekin että pääsee pakoon edes pariksi tunniksi perusarkea ihanalle hiekkarannalle tai teelle lempipaikkaan on jotain oudolla tavalla voimauttavaa. Se myös tuottaa sen hymyn kasvoille, jota pitäisi kantaa mukana aina.
Välillä tapahtuu matkatessa hauskoja kohtaamisia ihmisten kanssa, vaikka olen todella huono puhumaan ihmisten kanssa ylipäätänsä ja small talkista puhumattakaan. Täällä Irlannissa olen sattumalta kohdannut pariinkiin otteeseen Suomessa asuneita maahanmuuttajia, jotka ovat syistään nyt täällä. Heidän kanssa puhuessa Suomea näin, kuinka ilo kumpusi heistä saadessaan puhua sellaista kieltä, jota muut ympärillä eivat tajunneet.
Matkaillessani yksin olen pääasiassa yöpynyt hostelleissa, joten yleensä huoneessa on ollut joku muukin. Pari viikkoa sitten eräs nainen hostellihuonessani oli aluksi hieman järkyttynyt, kun näin nuoren näköinen tyttö oli yksin matkassa. Kertoessani ikäni huomasin naisen huokaisevan helpotuksesta. Tuollaisia tilanteita täma "babyface" on kohdannut aikaisemminkin.
Kyllä unelmoin tälläkin hetkellä alintajuisesti joistakin kohteista, joihin en koskaan voisi ihan yksin lähteä. Mutta sen takia minullakin on omat unelmat toisten kanssa matkaamiseen. Mutta silti kannustan kaikki kokeilemaan edes kerran elämässään yksin matkaamista. Se on kasvattanut ja rohkaistanut ainakin minua suuresti, vaikken jokaiselle vastaantulijalle kertoisikaan elämäntarinaani.
Ja tuntuuhan se kivalta, kun kehutaan rohkeaksi matkatesaan yksikseen. Ja jos totta puhutaan, ei ole ollut koskaan yksin. Ainahan voi kysyä apua vastaantulijalta, jos sitä tarvitsee. Minultakin on kysytty apua ja olen yrittänyt auttaa muita parhaani mukaa, vaikka olisikin turisti itsekin.
Että sellainen teksti tuli kirjoiteltua. Kuvat otin eilen, kun suuntasin aamulla aikaisin auringon houkuttamana Howthiin yksin. Täytyy sanoa, että nautin täysillä aamusesta turistittomuudesta sekä pikku piknikistä yhdellä jyrkällä nyppylällä. Eilinen pitkä perjantai oli kyllä todella good Good Friday!
Muutenkin kaikille Hyvän Pääsiäisen toivotukset tässä samalla!
Inkeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti