Ajatukseni ovat olleet Amsterdamin matkasta lähtien jo ihan Suomessa.. En ole täysin varma miksi, mutta vanhempien näkeminen kyllä varmasti vaikutti siihen suuresti. Tyyliin lähes joka toinen (melkein jokainen kyllä..) ajatus on "Olisinpa jo kotona, Suomessa!" En tunne sinäänsä suuria ikävän tunteita, mutta haluni kotiin pääsemisestä on valtava. Suomeen ajatukseni liitelee hajanaisten ja valkoisten pilvien peittämästä sinisestä taivaasta tai vieraista sanoista, jotka tarkoittaa suomeksi jotain.. niitähän riittää.
Joku saattaisi näiden sanojeni jälkeen sanoa minulle, että yritä nyt nauttia siellä olosta. Mutta minähän olen nauttinut edellisistä kolmesta kuukaudesta enemmän kuin edellisistä yhteensä. Kahdeksan kuukauden aikana olen nähnyt ihan tarpeeksi, joten minulle on oikeus kaivata kotia ja odottaa sinne pääsemistä. Noin pitkän ajan jälkeen on mielestäni ihan ymmärrettävää pari viikkoa intoilla pääsemistä näkemään tärkeimpiä muuallakin kuin skypen (meillä Google Hangoutin kautta. Kannattaa kokeilla!) tai sosiaalisen median kautta.
Välillä ajatellessani kotiin palaamista, vatsanpohjassa tuntuu kuplivan odottavalta sekä välillä kyynel meinaa tulla silmäkulmaan onnellisuusfiiliksissä. Olenhan salaa sisälläni odottanut viisi kuukautta, että pääsen takaisin Suomeen. Ja nyt olisi jäljellä noin viikonpäivät. Tuntuu olo kuin pikkulapselta, joka odottaa jotain niin malttamattomasti.
Ihanaa illanjatkoa ruutujen toisille puolille, pian nähdään!
Inkeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti