lauantai 26. maaliskuuta 2016

Matkaaja

Viimeisten kahden vuoden aikana olen itsenäistynyt todella paljon matkailemisessa. Pari vuotta sitten ylioppilaskirjoitusten jälkeen uskaltauduin lähtemään aivojen nollausreissulle Kööpenhaminaan. Viime keväänä ennen pääsykoerutistusta suuntasin jo ennestään tuttuun ja ihanaan Lontooseen.
Muutenkin viime vuonna tuli matkailtua Suomessakin muun muassa pääsykokeissa sekä keikoilla eri kaupungeissa ihan yksikseen ennen tänne Irlantiin tuloa. Ja vaikka joku saattaisi ajatella, että eihän au pairin elämä ole sinäänsä itsenäinen matka, niin olen sitä mieltä, että kyllä se omana päätöksenä on ollut. Tästä yksin matkailusta innostuneena ajattelinkin kirjoitaa siitä nyt pidemmin.


Olen aina ollut aika itsenäinen tallaaja ja varsinkin nyt "vanhemmalla" iällä, kun on tajunnut selviävänsä vähän huonommallakin englannilla sekä ilman muita matkaamisessa, siitä on todella löytynyt sitä jotain. Ja joku saattaa sanoa yksin matkaamisen olevan jotenkin outoa tai ettei ole ketään kenen kanssa jakaa ne hienot hetket. Outoa se ei ole, mutta onhan se aina välillä huikeaa kokea muidenkin kanssa maailman upeita paikkoja. Minulla kuitenkaan ei ole ollut vielä hirmuisesti mahdollisuuksia matkata muiden kanssa muiden elämäntilanteiden takia, joten olen haastanut itseni lähtemään yksikseen.

Olen ollut pienestä pitäen hoputtamassa ja kysymässä, että olinpaikan tarkkaa tietoa. Yksin matkatessa siitä ei ole ollut ongelmaa. On voinut lähteä aikaisemmalla bussilla, jos pelko lennolta myöhästymiseen tulisi. Vielä vuosi sitten tarkistin vähän liian monta kertaa passin ja matka-asiakirjojen mukana olemisen, mutta täällä Irlannissa se on helpottunut. Olen muutenkin vähän rentoutunut matkalle lähtemisessä. Mutta kyllä silti pitää olla tarpeeksi ajoissa lentokentällä tai millä sitten matkaakin.


Sitten matkakohteeseen. Onhan siinä se ihana vapaus, kun saa suunnitella oman mielensä mukaan päivän ohjelman. Voi vain fiilistellä tai sitten tehdä aktiivisempaa toimintaa. Kun suurin ongelma on matkalla se, ettei löydä tarpeeksi kivaa ruokapaikkaa, on matkailu suhteellisen helppoa. Jotenkin uusista paikoista saa ihan eri tavalla irti välillä, kun matkaa vain itsekseen. Itse olen huomannut, että osaan aika hyvin ajautua välillä esimerkiksi ruuhkaisimmilta kaduilta tyhjille kaduille, joilta löytää aivan uuden kulman. Ja tuopahan yksin matkaaminen omanlaista jännitystäkin, vaikkei kaikkein korkemmilta kielekkeiltä kurkistelisikaan. 


Itsekseen matkatessani olen oppinut paljon siitä, kuinka pienikin maiseman muutos tekee terää. Täällä Irlannissa en ole vielä yksin matkustanut Dublinia ja Dublinin lähellä olevia rantapaikkoja pidemmälle. Mutta sekin että pääsee pakoon edes pariksi tunniksi perusarkea ihanalle hiekkarannalle tai teelle lempipaikkaan on jotain oudolla tavalla voimauttavaa. Se myös tuottaa sen hymyn kasvoille, jota pitäisi kantaa mukana aina.


Välillä tapahtuu matkatessa hauskoja kohtaamisia ihmisten kanssa, vaikka olen todella huono puhumaan ihmisten kanssa ylipäätänsä ja small talkista puhumattakaan. Täällä Irlannissa olen sattumalta kohdannut pariinkiin otteeseen Suomessa asuneita maahanmuuttajia, jotka ovat syistään nyt täällä. Heidän kanssa puhuessa Suomea näin, kuinka ilo kumpusi heistä saadessaan puhua sellaista kieltä, jota muut ympärillä eivat tajunneet.
Matkaillessani yksin olen pääasiassa yöpynyt hostelleissa, joten yleensä huoneessa on ollut joku muukin. Pari viikkoa sitten eräs nainen hostellihuonessani oli aluksi hieman järkyttynyt, kun näin nuoren näköinen tyttö oli yksin matkassa. Kertoessani ikäni huomasin naisen huokaisevan helpotuksesta. Tuollaisia tilanteita täma "babyface" on kohdannut aikaisemminkin.


Kyllä unelmoin tälläkin hetkellä alintajuisesti joistakin kohteista, joihin en koskaan voisi ihan yksin lähteä. Mutta sen takia minullakin on omat unelmat toisten kanssa matkaamiseen. Mutta silti kannustan kaikki kokeilemaan edes kerran elämässään yksin matkaamista. Se on kasvattanut ja rohkaistanut ainakin minua suuresti, vaikken jokaiselle vastaantulijalle kertoisikaan elämäntarinaani.
Ja tuntuuhan se kivalta, kun kehutaan rohkeaksi matkatesaan yksikseen. Ja jos totta puhutaan, ei ole ollut koskaan yksin. Ainahan voi kysyä apua vastaantulijalta, jos sitä tarvitsee. Minultakin on kysytty apua ja olen yrittänyt auttaa muita parhaani mukaa, vaikka olisikin turisti itsekin.

Että sellainen teksti tuli kirjoiteltua. Kuvat otin eilen, kun suuntasin aamulla aikaisin auringon houkuttamana Howthiin yksin. Täytyy sanoa, että nautin täysillä aamusesta turistittomuudesta sekä pikku piknikistä yhdellä jyrkällä nyppylällä. Eilinen pitkä perjantai oli kyllä todella good Good Friday!

Muutenkin kaikille Hyvän Pääsiäisen toivotukset tässä samalla!

Inkeri

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Aihetta Juhlaan - St. Patrick`s Day Dublin

Torstaina 17.3. vietettiin Pyhän Patrikin päivää (Saint Patrick´s Day) eli Irlannin kansallispäivää, jote vietetään Irlannin suojeluspyhimyksen Pyhän Patrikin kunniaksi. 
Dubliniin tulee monista maista ihmisiä viettämään sekä seuraamaan kyseistä juhlaa, ja niin oli tänäkin vuonna tullut. Ja täytyy sanoa, että tämä juhla oli kyllä huomattavasti värikkäämpi kuin Suomen Itsenäisyyspäivä.

Jo aamulla Dublinin kadut olivat täynnä Irlannin lipun väreihin (yleisesti vihreään) sonnustautuneita ihmisjoukkoja, jotka olivat valmiina moni vuotiseen Pyhän Patrikin päivän Paraatiin. Ja täytyy sanoa, että jos halusi nähdä jotain, niin piti mennä oikeasti ajoissa. Kyllä siinä tuli seisoskeltua ihan mukava tovi, mutta se kyllä kannatti. Oli soittokuntia Amerikasta asti sekä lasten piirruksien pohjalta oli toteutettu hienoja paraatirakennelmia. En tiedä, mutta koko päivässä oli todella yhteisöllinen fiilis ja täytyy sanoa, että oli kyllä yksi parhaista päivistä Dublinissa pitkään aikaan.












Paraatien ja tankkausten jälkeen suuntasin The National Concert Hallin eteen kadulle pystytetyn lavan läheisyyteen kuuntelemaan pääosin iirin kielistä musiikki. Oli iirin kielistä rappia ja sekä vähän perinteisempää musiikkia. Mutta huikein oli viimeinen bändi Seo Linn, joka on tullut suosituksi iiriksi coveroimistaan nykyajan suosikkikappaleista. Tässä bändissä oli/on ideaa ja poikien(varmaan pitäisi sanoa miesten..) innokas lavalla olo sai varmasti kielestä huolimatta tanssijalan vipattamaan. Sain kyllä apua energisestä esiintymisestä omaan live-keikka puutteeseeni. Sain taas irlantilaisten tapaan odotella jonkin aikaa esityksen alkua, mutta se ei keväisen auringon paisteessa haitannut ollenkaan.

Tämä kyseinen tapahtuma oli kyllä hienoa nähdä omin silmin.

Inkeri


perjantai 18. maaliskuuta 2016

Auringon alla - Brighton

Minulla on ollut pitkään unelmissa käydä jossain eteläisen Englannin rannikkokaupungissa. Ja jotenkin Brighton on ollut listan kärkipäässä.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä heräsin pitkäksi ajaksi ja unensekaisin ajatuksin päätin, että lauantaina matkaisin Brightoniin. Myös asiaan vaikutti se, että Lontoon ihanuudesta huolimatta halusin hieman uusia maisemia Englannin puolelta.
Aamulla olin intoa täynnä, vaikka olisin voinut nukkua vähän paremminkin. Matkailin aika tyhjällä junalla ja taisin vahingossa olla ykkösluokan vaunussa ihan yksikseen. No, ei kukaan ainkaan tullut valittamaan. 
Siinä aamulla junaillessani minua vähän huoletti sään tilanne. Ulkona oli aika lämmin, mutta sumu oli aivan hirmuinen. Mutta sumun tilanne kuitenkin helpotui Brightonin päässä. Vain merelle ei kovin kauas nähnyt, mutta se ei haitannut ollenkaan.

Täytyy sanoa, että oli huikeaa päästä Brightonin mukulakivirannalle. En tiedä mutta aika pysähtyi, kun istuunnuin alas katselemaan merta kädessäni sileäksi hioutunutta simpukan kuorta. Ihmiset makoilivat rannalla kuin kesä olisi ollut, Perheet ja pariskunnat tulivat syömään rannalle fish&chipsejä ja rohkeimmat uskaltuivat mereen uittamaan jalkojaan sekä yhden pikkupojan näin uimashortseissaan vedessä leikkimässä. Ja kaupungin kohinaa ei kuulunut. Se oli taianomaisen rauhoittavaa ja voin todella sanoa nauttineeni.
Ja oli myös hauska nähdä Brighton Pier-laituri, jonka päässä on huvipuisto. Minulle tulee siitä mieleen jotkut brittiläiset nuorisoelokuvat.













Brightonin kadut olivat kyllä todella täynnä ihmisiä hyvän sään ja lauantain kunniaksi. Brigtonin kaduilla oli kyllä todella kivoja pikkukauppoja ja ruokapaikkoja. Etenkin Kensigton Garden- nimisellä kadulla oli todella paljon sympaattisia paikkoja. Itse söin sään kunniaksi ulkona suorassa auringonpaisteessa. Sekä vuoden ensimmäinen jäätelö ulkona (oli muuten vegaaninen) suloisesta Gelato Gusto-jäätelöbaarista.

Jotenkin salaa unelmoin etelän aurinkolomasta, mutta tämä kyllä paikkasi sitä sään ja hyvän ruuan puolesta ihan täysillä.
Eli jos Lontoo kyllästyttää, niin kannattaa junailla jonnekin muualle, vaikka juuri Brightoniin.

Inkeri

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Miljoonat maisemat - Lontoo

Lähdin viime keskiviikona viiden yön mittaiselle lomalle yhteen lempikaupungeistani Lontooseen. Tämä oli neljäs matkani kyseiseen kaupunkiin koko elämäni aikana, joten Lontoon kadut on kyllä yleisesti ottaen tulleet tutuiksi. Tämä loma menikin pääosin fiilistellessä ja nauttien hetkestä. Haluan jakaa kuitenkin lempikohteitani, -asioitani sekä -fiiliksiäni kyseisestä kaupungista.


PUISTOALUEET


Kun metsään ei pääse tarpomaa, niin onneksi on puistot ja Lontoossahan niitä riittää. Oma suosikkipuistoni on Lontoon pohjoisemmalla puolella oleva Regents Park. Ja jos jaksaa kävellä eteläpäästä pohjoispäähän kannattaa kävelle minun Lontoon yhdelle ykköskohteelle Primrose Hill:lle. Mäen päältä näkee Lontoon korkeimmat rakennukset ja siellä hiljaisuus huumaa sekä lenkkeilijät vetää mäkispurtteja. Ja Primrose Hill:ltä ei ole pitkä matka Camden Marketille. 


 RAKENNUKSET
Jos vertaa Lontoon sekä Dublinin keskustoja, niin Lontoon hulppeat rakennukset kyllä voittavat siisteydellään. Lontoon rakennuksissa on niin paljon hienoja yksityikohtia sekä muotaja, että niitä voisi ihastella pitkätkin ajat.

Lontoon alueelta löytyy useilta kaduilta vieri vierekkäin kauniilla väreillä maalattuja katuja. Tunnetuin katu värikkäiden talojen ansiosta on Portobello Road Notting Hillissä. Tämä kuva kuitenkin on otettu Chelsean alueelta.


VESISTÖT


Lontoon "pääjoki" Thames on ihan kunnon kokoinen verrattuna Dublinin keskutan halkovaan Liffeyyn verrattuna. Tällä reissulla tuli todella monta kertaa käveltyä ja fiilisteltyä hyvässä säässä Thamesin varrelta sen elämää. Oli hauska huomata lähtöpäivänä, kuinka monet tulivat lenkkeilemään joen varrelle.
 Lontoosta löytyy myös pienempiä kanaaleja, joiden varsilla saa kyllä tallustella aika rauhassa yleensä. Jotenkin vain tuli itselleni niin helpottunut olo tuolla kävellessä. Yllä otettu kuva on otettu King´s Crossin aseman pohjoispuolelta.


TAIDE JA KULTTUURI
Vaikken ole ihan hirmuinen museo-intoilija, niin silti käyn usein pyörähtämässä niissä (lukekaa: pienestä pitäen äidin mukana museoissa kiertänyt ja siitä ottanut velvollosuudeksi). Tällä reissulla kävin monta kertaa käymättä jättämässäni Victoria & Albert -museossa. Täytyy kyllä sanoa, että kyseinen museo oli todella vaikuttava. Minulla meni ihan kylmät väreet, kun tunnistin historian kirjojen tutut taideteokset.
Itselleni musiikkihan on kaikki kaikessa, mutta jotenkin en osaa ulkomailla kunnolla keikolle mennä. Mutta Lontoossa kun oltiin, niin olihan se käytävä katsomassa musikaali. Kävin katsomassa  Charlie & Chocolatefactoryn. Halusin käydä katsomassa jonkin vähän helpomman ja sellaisen, jonka juonen tiesin. Lavasteet olivat hienot ja lapsinäyttelijät vakuuttivat laulutaidoillaan. Mutta vaikuttavimmat musikaalit joita olen Lontoossa nähnyt ovat olleet lempimusikaalini Singing in the Rain vuonna 2012 ja viime keväisen Lontoon reissulla näkemäni yleisön mukaansa laulamaan temmannut Mamma Mia.


RUOKA

Vaikka Lontoo ei ole halvin paikka syömiselle, on sen ruokatarjonta kuitenkin ihan omaa luokkaa. On monista eri maista sekä erilaisiin ruokavalioihin suuntautuneita ruokapaikkoja. Itselläni tämän loman yksi kohokohta oli kyllä hyvä ruoka sekä ihanissa kahviloissa fiilistely ja take away-ruuan kanssa käppäily. Erilaisista ruokajutuista kiinnostuineille suosittelen Borough Marketia, josta löytää monenmoista ruokaa sekä juomaa.
Tämän reissun parhaan lounaan söin Carnabyn Kingly Courtin karibialaisessa The Rum Kitchenissä, kun tapasin hyvää ystävääni. Vieläkin vesi herahtaa kielelle miettiessä kyseisen paikan bataattiranskalaisia. Ja muutenkin Kingly Courtissa on paljon mukavan oloisia ja houkkuttelevia ravintoloita. 
Varoituksen sananen vielä. Lontoossa on liikaa söpöjä kahviloita, joihin haluaisi mennä vierailemaan.

YLEISFIILIS REISSUSTA
Täytyy kyllä sanoa, että reissu oli kyllä 5/5. En ole koskaan ollut noin rennoin fiiliksin missään. Luulen sen johtuneen yleisesti tutusta paikasta, oman täsmällisyyden sekä panikoinnin rentoutumisesta sekä siitä, ettein minulla ollut kunnolla mitään suunnitelmia. Sää oli kyllä aika täydellinen auringonpaisteineen ja mietinkin välille, että mille aurinkolomalle olenkaan tullut. Kevät näkyi ja tuntui. Nautin kauniista hetkistä ja tuntui, että kaikki asiakaspalvelijat olivat todella ihania ja kohteliaita. Aah.. olin kyllä niin lomalla ja rakkauteni Lontoon katuja kohtaan vain syveni. Kiitos siitä!


Tuli nyt kirjoitettua pitkä postaus, mutta ei tässä vielä kaikki. Minulla on vielä kaksi postaus kyseiseltä matkalta, koska kävin myös toisessa kaupungissa päiväreissulla sekä paljon kuvia reissulta ottaneena tulee parhaiden otosten postauskin.

Inkeri

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Silmiin

Viime päivinä olen flunssasta huolimatta fiilistettlyt maaliskuun alkua. Olen myös silmään on pistänyt hieman itseäni huvittaviakin juttuja.


Ensinnäkin eilis-aamulla heräillessäni viikon viimeiseen työpäivään oli ilmeeni ikkunasta ulos katsoessani hieman pettyneen huvittunut. Siellä nimittäin oli lunta. Ulkona autot nököttivät melkein viiden sentin lumikerroksen jälkeen. Lapsethan tietysti olivat innoissaan kaduilla ja koulun pihalla, mutta täytyy myöntää tämän au pairin hymy kyllä hieman hyytyi räntäsateessa rämpiessä. Vaikka talvella sekä lumella on iso paikka sydämessäni niin silti.. Itselleni tämä oli kyllä todella huvittava pettymys, koska ollaan Irlannissa ja vielä on maaliskuu.



Tänään aamulla reippailin salille ennen ovien avaamista. Siellä minä sitten seisoskelin iältään keskimäärin +50 olevien henkilöiden kanssa. Edellis-iltana olin salilla ehkä iältään keskimäärin 20-30 vuotiaiden kanssa. Eli tämän pointtina oli hauska huomata tämä ikäjakauma.



Viime viikon lauantain vietin flunssapotilaana, mutta sunnuntaina oli pakko päästä hengittämään raikasta ilmaan. Suuntasin keskustaan joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina järjestettävälle kirpputorille Newmarket 12. Sää oli kaunis ja kun poikkesin sivutielle pois päätieltä, siinä oli jotain niin taianomaista. Se sivukadun hiljaisuus ja jostain kaukaa kuuluva kirkon kellojen ääni sai minut niin ajattomaan tilaan.


Tuossa viime viikon aistinuksia. Kuvat otin viime viikolla arkipäivänä, kun sain yhden päivän kokonaan vapaaksi. Suuntasin lempi ilmaismuseoon Dublinissa taiteeseen ja historiaan liittyvään Decorative Art & History-museoon sekä Dublinin National Botanic Gardeniin.
Ensi viikkoa odotan jo innolla, koska edessäni olisi pikkuloma.

Toivottavasti kaikki on kaikilla hyvin!

Inkeri

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Puuttuva Palanen

Heräsin taas sunnuntaina vähän liian aikaisin ja tajusin pian, että mikä vähän minua mättää täällä olemisessa.


Olen koittanut miettiä, että miten saisin kaikki ajatukset maailman sekä omista murheista hetkeksi pois. Kyllä, käyn viikossa monta kertaa salilla vähän kääntymässä, mutta siitä en kyllä pääse kauhean taianomaisiin fiiliksiin. 
Olen kuunnellut lähes joka ilta suomalaista musiikkia, mutta välillä sekin jää todella kaukaiseksi. Mutta juuri äsken näin jotain kuvia yhdeltä keikalta ja se sai minut valaistumaan ikävästäni live-keikoille.

Minulle on ihan sama olenko yleisössä vai katsojan roolissa, mutta mikään ei vedä vertoja hyvälle klubi-keikalle. Se tunne kun vain saa laulaa ja tanssia kaikkien muiden kanssa, saa kyllä murheet haihtumaan ihan väkisin. En tiedä, mutta siinä on jotain koukuttavaa.
En ole koskaan ollut mihinkään ollut koukussa tai (riippuvainen), mutta hassulta kuin se kuulostaakin, minulla on suuri live-keikan puutos.

Täytyy vain sanoa, että olen välillä vähän kranttu tällaisissa asioissa, mutta suomen kieliset keikat iskee kovempaa kuin muut. 
Joo, ja olisihan se oikein avauduttavaa päästä itsekin laulamaan muualle, kuin pesuhuoneeseen pesukoneen pauhatessa.. 
Täytyy sanoa, että hihitän täällä kuinka hassulta tämän kirjoituksen teko tuntui. Mutta puutos kuin puutos. Taidan alkaa odottamaan kesää ja festareita xD

Inkeri

ps. Kuvassa pikku-Inkeri ensimmäisellä (ja varmaan viimeisell..) ukulele-keikalla xD

perjantai 19. helmikuuta 2016

Puhu vaan

Viimeisillä viikoilla on tuntunut aika raskaalta elämä täällä Irlannissa työn tuomien pikku-muutosten ja täällä olemisen mielekkyyden kanssa. Kuitenkin on yksi tapa, millä kaikki helpottuu huomattavasti. 


Aluksi pari viikkoa kului väsymyksen vallassa ja nyt taas pari kipeytyneen jalan kanssa. Eikä oikein muutenkaan tämä työ enää maistunut. Ajattelin, kuinka kurjaa tämä täällä oleminen onkaan. Sisälleni kasautui niin suuri määrä murheita vain, siitä mistä minun pitäisi löytää ne onnen palaset. Tuntui, että tämä homma on niin nähty.
Mutta sitten kävi se, mitä minun pitäisi oppia tekemään useammin.

Pystyin puhumaan ääneen siitä, että kaikki ei ehkä tunnu niin mukavalta. Se helpotuksen määrä, kun ne yksikseen ajatellut murheet tulivat julki. Sain sanottua ehkä kyynelten säestämänä sen, mutta silti helpotuksen määrää ei voi kuvailla. Onneksi myös muiden ymmärrys tunteisiini olivat ymmärtäväisiä.


Itselleni suurin ongelma ääneen puhumisessa on se, että tunnollisuus muita kohtaan on niin suuri. Ajattelen mielummin, että en halua vaivata omilla murheilla muita olemalla hiljaa niistä. Ja sen myötä sisäinen paha olo vain kasvaa. Voin sanoa, että minulla on mennyt täällä liikaa aikaa siihen, että murehdin muka omaa saamattomuutta ja sitä, etten tykkää tehdä asioita. 
Siis ajatukseni syksyllä tänne tullessahan oli se, että joo minähän opin englannin kielen ihan yhtäkkiä, tutustun suureen määrään uusiin ihmisiin ja matkailen avoimin mielin. Mutta täytyy sanoa, että melkein viidestä kuukaudesta täällä olemisesta olen ainakin puolet ajasta laskenut viikkoja siihen, kun palaan kotiin. Olen kyllä tavannut joitakin uusia ihmisiä ja käyttänyt englantia, mutta liian vähäinen omasta mielestäni. Jotenkin haluaisin mieluummin tutustua enemmin paikallisiin ihmisiin, mutta se on au pairille kyllä todella haastavaa.


Mutta osan murheiden hartioilta poistumisen myötä, jotenkin tuntuu olo paljon elävämmältä. Ja tein täällä päätöksen, että palaan kotiin jo kesän alussa saapuessani pääsykokeisiin. En tiedä pystynkö muuttumaan yhtään rohkeammaksi kielen käytön tain sosiaalisten suhteiden kannalta, mutta jotenkin tuntuu siltä, että pystyn nauttimaan tulevista kolmesta kuukaudesta täällä enemmin. Tiedossa on todella mukavia juttuja, joten haluan nauttia niistä mahdollisimman paljon.

Joten oikeasti ihmiset puhukaa, jos on mieli maassa. Kyllä ihmiset kuuntelee ja ymmärtää, vaikka se tuntuisi haastavalta. Joku sanoisi tässä vaiheessa tuon olevan klisee, mutta ei elämä ja puhuminen todellakaan ole kliseitä. Se ihmisten pitäisi ymmärtää, mikään ei ole kliseistä.

Inkeri 

ps. Hei, minulle saa laittaa postaus-ideoita, jos teillä on joitakin juttuja, joista haluaisitte minun kirjoittavan. Halauksia :)