keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Kävellen - Cork

Cork. Mikä ihastuttava kaupunki Etelä-Irlannissa noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Dublinista. Cork on Irlannin toiseksi suurin kaupunki ja kyseiseen paikkaan suuntasin vanhempieni kanssa vähän yli viikko sitten. Cork oli ihanasti Dublinin ja Galwayn väliltä. Paljon värikkäitä taloja sekä pienempiä ostoskatuja. Myös puistoalueet etenkin yliopiston ympäristössä sekä Lee-joen varsi olivat mukavia kävelypaikkoja.

Yövyimme Garnish house nimisessä B&Bssä (eli Bed and Breakfast siis majatalossa), joka oli kyllä todella hyvä valinta. Huoneessa oli kylpyamme ja aamupalalla sai gluteenittomiakin vaihtoehtoja monipuolisen muun tarjoilun lisäksi.
Ensimmäisenä iltana menimme kuuntelemaan pubiin The Oliver Plunkettiin kuuntelemaan paikallisen pääosin covereita soittavan bändin keikkaa. Tunnelma oli tosi mukava ja kävimme viimeisenä päivänä samaisessa pubissa vielä syömässäkin.












Se täytyy kyllä sanoa, että Corkin pääkohdat keskustassa kiertelee aika nopeasti, jos ei ole suurempia suunnitelmia. Ja kävellen kannattaa keskustassa matkaille, vaikka pohjoiseen mentäessä tiet nouseekin jyrkästi ylös.
Mutta oli ihana nähdä tämä kyseinen kaupunki.

Inkeri

tiistai 17. toukokuuta 2016

Vesiputous - Ring of Kerry

Viikko sitten vanhempani olivat vierailulla luonani täällä Irlannissa. Heidän täällä ollessa tuli kyllä nähtyä kaikenlaista hienoa ja niistä riittää postattavaa moneen muuhunkin postaukseen.

Ensimmäisenä kuitenkin ajattelin esitellä yhden matkan pääkohdista. Suuntasimme Etelä-Irlantiin Corkin kaupunkiin pariksi yöksi ja sieltä käsin teimme valmismatkapäiväreissun Ring of Kerryyn. Tämä kyseinen Ring of Kerry on noin 180 kilometrin pituinen lenkki lounains-Irlannissa, jonka varrelta näkyy merta, vuoria kuin suloisia pikkukyliä. Vaikka päivä bussissa istuen olikin aika pitkä, niin oli kyllä sen verran hienoa seutua, että voin suositella. Tälläkin kertaa kuskilla riitti kerrottavaa alueelta. Pysähdyimme matkan varrella muun muassa Irlannin ensimmäisessä turistikaupungissa Killarneyssä, halukkaat saivat juoda Irish coffeet The Red Fox Inn:issä, jossa muun muassa Julia Roberts ja Tom Cruise ovat nauttineet omat kahvinsa ja ihaltiin horisontiin, jonka seuraava ranta olisi Yhdysvalloissa.
Itselleni kuitenkin matkan kohokohdat olivat Killarneyn kansallispuistossa olleet järville laskeva Ladies View sekä Torcin vesiputous. Minulla muutenkin oli Irlannin must see- listalla nähdä vesiputous ja näin se kävi helposti.













Upeat maisemat hyvässä seurassa. Voin luvata, että tällä viikolla tulee postauksia sitten ihan urakalla, Joten pysykäähän kuulolla.

Inkeri

maanantai 2. toukokuuta 2016

Maailmankansalainen

Aika kuluu nopeampaa kuin huomaammekaan...
Enää olisi kuukauden päivät täällä Irlannissa oloa jäljellä ja siitäkin puolet ovat vapaata sekä matkailua. Jotenkin muistan elävästi syksyllä miettiessäni, että olisipa jo kevät ja nyt se on täällä! Niin lyhyt aika kesään, niin lyhyt aika tämän Irkkuajan loppumiseen...
Miltä nyt tuntuu?
 Se minulle nousee mieleeni tällä hetkellä eniten. Voin hyvällä omatunnolla sanoa, että todella hyvältä tuntuu, vaikka tähän noin seitsemään kuukauteen on mahtunut kaikki tunneskaalan osa-alueet. Kuitenkin voin sanoa, että hyvää tämä vain on ollut. Ne pienet alamäet on vain kasvattanut minua tulevaa varten, jossa luulen kohtaavani suurempia murheita kuin nämä täällä koetut. Itselleni aupairin työ ei viimeisimpinä kuukausina ole ollut kovin mielekästä sen samanlaisuuden takia, mutta onneksi tämä perhe on kuitenkin ollut ihanan ymmärtäväinen.
Mutta kaupunkina Dublin on ollut ihana. Olen löytänyt itselleni ne parhaat vakiopaikat ja ihmiset ovat yleisesti ottaen ihastuttavan ystävällisiä, vaikka edelleenkin olen kankea small talkissa. Tuntuu huikealta sanoa asuneensa toisessa maassa ja uskalsi lähteä yksin melkein tuntemattomaan. En tiedä voinko hirveästi kertoa mitään uutta Irlannista muille, mutta sen voin sanoa, että tämä todellakin kannatti.
Miltä tuntuu palata pian Suomeen?
Ajatus Suomeen palaamisesta on (valitettavasti) pyörinyt mietteissäni päivittäin. Vaikka olen nauttinut olostani täällä varsinkin nyt kevätkuukausina, olen silti koko ajan kaivannut Suomeen pääsemistä. Minusta on ihanaa päästä takaisin koti-Suomeen ja näkemään ihmisiä
Olen ikävöinyt erityisesti sitä puhdasta havumetsän hiljaisuutta, vaikka merimaisema horisontteineen on kiilannut sydämeni kärkikastiin. Ja sitä musiikkia kaipaan. Omaa pianoa, kitaraa ja live-keikkoja.
Odotan myös Suomeen pääsyä siksi, koska sitten saan taas mahdollisuuden uudelle sivulle.
Ainoat asiat jotka mieltäni Suomeen palatessa mietityttää, ovat kesän tyhjyys ja se, että en tiedä haluaisinko palata siihen Suomeen, josta olen lukenut huononmielen aiheuttavista uutisista.
Suositteletko pois Suomesta lähtemistä?
Todellakin suosittelen. Eihän tähän varmaan ole muuta vastausta. Mielestäni kaikkien joilla siihen olisi mahdollisuus niin, pitäisi asua elämänsä aikana edes vähän aikaa toisessa maassa. Se saa oikeasti havainnoimmaan ja ymmärtämään maailmaa paremmin, jos asenne on avoin. Pari vuotta sitten en olisi uskonut olevani näin pitkää aikaa pois Suomesta, vaikka halua ehkä olisi ollutkin. Matkailu avartaa ja saa todella huomaamaan sen, mikä elämässä on tärkeintä, kun on kaukana siitä. Mutta ihminen on tilanteissa muuntautumiskykyinen ja sopeutuu yleensä ajallaan uusiin asiohin. Jotenkin koen, että en ole vain suomalainen tai jyväskylälähtöinen, vaan minusta on kasvanut näiden kuukausien aikana maailmankansalainen. Maailmankansalainen joka osaa yrittää ymmärtää kaikkia ihmisiä inhimillisinä ihmisinä sekä tämän maailman upeutta muutenkin.

Mutta eihän tässä vielä olla palaamassa kotiin moneen päivään.. Minulla on suunnitelmia tuleville viimeisille viikoille, enkä meinaa pysyä housuissani, koska innostus niitä kohtaan on niin suuri.
Loppuun vielä kuva minusta Iveagh Gardenissa syömässä GL-vegaanista donitsia vapun kunniaksi. Toivottavasti kaikkien vapun juhlinnat menivät mukavasti. Hirmuisesti terveisiä kaikille ja miljoona sydäntä perään. <3

Inkeri

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kauneus Sekoittaa Mun Pään - Giant´s Causeway ja muita Pohjois-Irlannin kohteita

Launtaina suuntasin Dublinista valmispäivämatkalle Pohjois-Irlantiin. Olin jo pitkään odottanut hyvää lauantaita sään suhteen lähteä pohjoiseen reissailemaan. Piti kyllä herätä todella aikaisin, mutta kyllä oli sen arvoista. Oli kyllä siistiä lähteä tallaamaan bussipysäkille, kun aurinko vasta nousi yöpuultaan. 
Bussissa piti istuskella monta tuntia ennen kuin matkan ensimmäinen kohde tuli vastaan, mutta onneksi tourin bussikuskilla riitti kerrottavaa jo Dublinin kaduilta asti. 
Ensimmäinen pysähdyskohteemme oli Game of Thrones-faneille tuttu tiepätkä The Dark Hedges, jonka pientareilla kasvavat puut muodostavat tunnelimaisen puukujan.
 Matkan varrella pohjoiseen näkyi tuttuun irlantilaiseen tapaan paljon lampaita, lehmiä sekä hevosia. Ja voi kun sydämeni suli nähdessäni ne pikkuiset karitsat, joita kyllä oli paljon.


Pohjois-rannikolle päästyttyä siellä suuntasimme Carrick-A-Reden köysisillan tuntumaan. Halukkaat saivat kävellä sillalle maksua vastaan kiireisellä aikataululla, mutta itse jäin vain fiilistelemään merta upean aurinkoisessa säässä. Sää oli myös niin selkeä, että pystyin näkemään horisontissa Skotlannin ääriviivoja.



Matkan pääkohde Giant´s Causeway oli kyllä Unescon maailmanperintökohteena paikkansa ansainnut. Basalttipylväistä muodostuva kalliomuodestelma sai alkunsa tulivuoren purkauksen, laavan ja jäähtymisen myötä.
Kyllä huomasi, että paikka on Pohjois-Irlannin suosituimpia turistikohteita. Mutta kyllä sen uskomattomat muodot olivat hienoa nähdä, muiden turistejen kanssa. Paikan upeus sai kyllä monta kertaa haukkomaan henkeä,









Kivimuodostelmien jälkeen kävimme vielä nopeasti katsomassa Dunlucen linnan ja sitten suuntasimme pikavisiitille Belfastiin.
Itse Belfastin jo ennen nähneenä, oli minulla vain yksi pieni toive. Halusin käydä ostamassa itselleni ruokaa Slim´s Healthy Kitchenistä (Unit Ch2/Ch4 Victoria Square, Belfast), josta saa terveellistä sekä kunnonraaka-aineista tehtyä pikaruokaa. Paikan löysin jo viime kerralla ja voin suositella sitä suurella sydämellä.

Täytyy sanoa, että oli kyllä huikea reissu sen pituudesta huolimatta. Osittain pitkää matkaa mukavoitti epä-Inkerimäinen tuntemattomaan tutustuminen. Päivä oli varmaan englannin puhumisen kannalta opettavaisin koko Irlanti-aikanani ja oli ihana huomata, että oma hieman takelteleva kielenkäyttöni riitti toiselle.
Sää oli pääosin aurinkoinen tai puolipilvinen, vaikka välillä tuuli olikin hieman kova.
Mutta kyllä maailma on upea paikka!

Inkeri

ps. Pyydän anteeksi hieman huonotekstistä kirjoitusta, mutta olen potenut vatsatautia, joka kuitenkin alkaa olla jo voiton puolella.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Elämälle Kiitos

Eilen tuli täytettyä vuosia. En koe vuosien lukumäärällä olevan mitään merkitystä, mutta silti pidän syntymäpäivän juhlimesta, vaikka en sitä haluakkaan pahemmin hehkuttaa. Onhan se käsittämätöntä, että useimmille meistä annetaan mahdollisuus elää monia vuosia, joten miksi pitäisi jättää juhlimatta tai muistamatta. Itse en paljoa kaipaa, mutta kyllä jotain tavallisesta poikkeavaa pitää syntymäpäivässä olla.

Menneen vuoden aikana olen oppinut erittäin paljon itsestäni ja minulle tärkeistä asioista. On ollut välillä todella vaikeita aikoja, mutta jälkikäteen ajateltuna ne eivät ole olleet mitään verrattuna joihinkin, joilla ei ole mahdollisuutta elää näin vapaasti. Se kun on tottunut saamaan asioita liukuhihnatyyliin, pienistä pysähdyksistäkin tekee niistä niiden kokoa suurempia murheita.
Mutta pienistä murheista huolimatta olen kyllä elänyt viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Tehnyt asioita joista unelmoin, nähnyt maailmaa, tuntenut olevansa merkityksellinen ainakin joissakin asioissa, löytänyt tärkeimpien asioiden merkityksen täällä Irlannissa ollessa. Olen todella oppinut välillä katsomaan asioita sellaisesta perspektiivistä, joista muut edes osaisi ehkä katsoa. Olen päässyt syvemmälle, eikä elämä ole ollut pelkkää pinnallista höttöä. Jotenkin olen löytänyt joidenkin asioiden kohtaamiseen sen lapsenomaisen innon.
Eilinen juhlapäiväni oli kaunis. Sain aamupalaksi syntymäpäiväkakkua, joka oli kerrankin jonkun muun tekemä kuin itseni. Ihmisten muistamiset saivat hymyn huulille ja ilmeeni ei hyytynyt keskustassakaan kävellessäni lempipaikkoihini, vaikka välillä vatsa olikin hieman kai sekaisin. Kirkon kellot soivat aivan itselleni ennenkuulemattomaan tapaan sekä keskustan kukkaset olivat eilen ehkä upeimmillaan. Hankin myös itselleni syntymäpäiväkukkasiksi neilikoita, jotka ovat yhtiä lempikukkiani.
Siis ihanille ja elämälle kiitos!

Inkeri

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Hymyilyttää

Viime viikko oli pitkä, mutta nautin sen mukavista askareista. Tein varmaan yli kymmenen ylityötuntia auttaessani järjestämään host-perheessäni syntymäpäiväjuhlia, joiden kotona leivotut tarjoilut olivat pääosin minun tekemiäni. Nukuin myös aivan liian vähän, mutta jotenkin siitä huolimatta oloni oli koko viikon tosi kupliva. Myös parit itkut ja puklitkin sain viikolla päälleni, mutta sehän kuuluu vain asiaan.


Itselleni viime viikko silti oli todella positiivinen sen pituudesta huolimatta. Kerrankin todella tuntui, että oli hyödyksi jossain. Leipomishetket olivat ihanan rentouttavia, vaikka vähän kiirekin oli. Itse juhlissa sain paljon kehuja leipomuksistani, joihin tällaisella tavanomaisella suomalaisella meni luu kurkkuun, kun olisi pitänyt small talkia puhua. Kehut kuitenkin tuntuivat hyvältä ja illalla juhlien jälkeen poskissa tuntuivat hymy ja jaloissa koko päivän seisomiset. Silti hymyilemistä en voinut lopettaa.
Viikkoon mahtui myös monet kuvaushetket host-perheen kanssa. Kävimme yhtenä päivänä Farmleigh-puistoalueella, missä postauksen kuvat ovat otettu. Siellä oli ihanan rauhallinen tunnelma ja kukat säteilivät värikkyydessään.



Nyt, maanataina univelat kyllä vähän painavat, mutta onneksi tänään on vain pari tuntia töitä. Silti voin hyvillä mielillä muistella ahkeraa viime viikkoa!

Ja loppuun vielä kuvaa koristelemastani syntymäpäiväkakusta, jossa esiintyy Pipsa Possu (täällä paremmin Peppana tunnettu). Koristeluihin meni kolmisen tuntia, mutta kyllä se oli sen arvoista.

Inkeri

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Pelko ja Rakkaus

Musiikki... se asia, joka on pelastanut monta päivääni. Tänään kuitenkin haluan avautua päiväkirjaani kirjoittamasta tekstistä, kuinka yksinäinen joskus musiikin kanssa olenkaan.

Minähän aina olen ollut melkein kaikessa mahdollisessa itsenäinen tallaaja, ja musiikki ei tee siinä periaatteessa poikkeusta, mikä on pitkälti ajateltuna vähän surullista.

Minulla on vuosien aikana ollut monia erityylisiä, taitavia sekä hyviä opettajia, mutta jotain tietämätöntä olen aina jäänyt kaipaamaan. Ei, en sano, etten olisi oppinut mitään tai pitänyt heistä tai opetuksesta. Jotenkin minulla oli aina todella yksinäinen olo tunneilla. Kyllä, minua välillä pelotti mennä soittotunneille, koska koin olevani epäonnistuja, jos en oppinutkaan jotain tai ei vain kiinnostunut harjoitella. Jotenkin en tuntenut tunneilla oloani sopivaksi. Joo tiedän, että musiikkia pitää treenata ja treenata, mutta ei rakastamansa asian pitäisi tuottaa niin paljoa yksinäisyyttä ja pelkoa. Osittain kyllä luulen sen johtuneen paljolti siitä, että sisälläni oli pieni kapinan henki liian samanlaisena muiden kanssa olemiseen.

Vaikka olen soittanut, harjoitellut sekä esiintynyt huikeiden musiikki-ihmisten kanssa vuosien aikana (etenkin lukioaikoina), en ole koskaan tuntenut riittäväni harjoitellessani todella taitavien soittajien kanssa. Olen kyllä harjoitellut parin soittajakaverin kanssa, joiden läsnäollessa pystyin treenaamaan melko vapautuneesti aina välillä.
Mutta aina harjoitukset ovet olleet itselleni pelottavampia tilanteita kuin esiintymiset. Esiintyessä olen vapautuneempi kuin koskaan. Silloin elän täysillä säteillen.

Minua kyllä harmittaa suuresti se, että tyydyn yksin tekemään musiikkia, koska se antaisi enemmän yhteisöllisesti. En halua pahemmin "mainostaa" itseäni musiikillisesti, koska omaan sellaisen luulon, että muut haluavat vain parhaat ja taitavimmat muusikot. Ei sitä vähän rytmitajuisesti kehnoa tai englannin liian suomalaisittain lausuvaa.

Haluan silti uskoa, että ehkä joku kaunis päivä kohtaan sen tai ne ihmiset, joiden kanssa musiikin tekeminen ja harjoitteleminen yhdessä tuntuu yhtä kotoisalta ja turvaisalta kuin esiintyminen.


Minun inspiraatio musiikillisesti ylipäätäänsä oli lähes puoli vuotta kadoksissa omaa musiikkia kohtaan täällä Irlannissa. Nyt viimeisimpinä viikkoina olen löytänyt taas sen kirjoitustyylin, johon luotin Suomessa. En malta odottaa, että pääsen kotiin soittamaan omilla soittimilla. Minulla on kyllä sinäänsä ikävä viime kevättä ja kesää. Silloin musiikki oli kaikki ja luovuuden vallassa syntyi paljon. Toivottavasti myös tulevassa

Inkeri